Twitter
Facebook
Instagram
Electorate ja katse tulevaisuuteen

Nyt Ry ja uudistamisen tarve. Kaikuuko demokratiassa muutos?

Moikka kaikille!

Kevät eteni Oulun suunnassa ainakin valtavalla pompauksella ja matkatessa pitkin poikin Suomea uskaltaisin väittää, että näin kävi myös muualla.

Harkimon uuden Nyt Ry:n tavoitteet jakavat hyvin mielenkiintoisia piirteitä Electoraten ajatusmaailman ja tavoitteiden kanssa. Yhdistys haluaa kehittää muun muassa keinoja matalan kynnyksen vaikuttamiseen teknologiaa hyödyntäen ja sen tavoitteena on uudistaa politiikan toimintatapoja.

Kuvio poliittisen kentän uudistumisesta on kaikunut paljon viime aikoina. Myös oheisessa uutisessa Ville Niinistö toteaa: ”Politiikka on luonteeltaan konservatiivista siinä mielessä, että puolueet ovat aina vähän hitaampia muutokseen kuin ihmiset. Tämä dynamiikka on syytä muuttaa kaikissa puolueissa, Niinistö totesi.”.

Nyt ry, Electorate kahvilla, demokratiatinder, electorate-app

Matalan teknologian osallistumista?

Kaikua ja kysyntää on!

Me Electoratella teemme töitä sen eteen, että tulevaisuudessa päätöksentekijöillä on kaikkien nykyisten vaikuttavuusarvioiden, asiantuntijakuulemisten ja valmisteluun liitttyvän tiedon lisäksi käytössään myös ajantasainen ja läpinäkyvä kansalaismielipide. Haluamme kolmen askeleen kautta edistää osaltamme demokratiaa. Oli hauska huomata kuinka hyvin Harkimon Nyt Ry jakoi ajatuksiamme.

1) Ensimmäinen askel on tiedon saatavuuden helppous.

Haluamme että meneillään oleva päätöksenteko on käsilläsi missä vain oletkin. Olit sitten bussilla matkalla tai polkemassa kuntopyörää, tiedon tulisi olla helposti ja vaivattomasti saatavilla. Näe mitä on meneillään ja näe mitä taustamateriaalia tai journalismia päätettävän asian taustalla on. Uskomme vahvasti siihen, että ajankohtaisten pelkkä tietäminen voi lisätä aktiivista kansalaiskeskustelua. Kunnat ja kaupungit haluavat että ihmiset seuraisivat päätöksentekoa ja olisivat valmiita antamaan mielipiteensä esillä oleviin asioihin.

 

2) Toinen askel on osallistumisen helppous.

Haluamme tarjota yksinkertaisen ja vaivattoman osallistumisen keinon Tinder-tyylisellä pyyhkimisellä. Pyrimme rakentamaan tämän ympärille ihmisille mahdollisuuden ns. ’vaikuttajaprofiilin’ rakentamiseen. Vaikuttajaprofiilista ihmiset voivat nähdä miten he sijoittuvat vaikuttajina poliittiseen nelikenttään, tai kuinka he vaikkapa ’mätsääntyisivät’ omiin valtuutettuihinsa. Haluamme myöhemmin myös tuoda vapaan mielipiteen antamisen mahdollisuuden esitettyihin kysymyksiin. Tällä todella halutaan edistää tiedolla johtamisen ajatusta. Sisällön pelillistämisestä voit lukea aiemmasta blogipostauksestamme.

”Kukaan meistä ei ole niin viisas kuin kaikki meistä.”

Kenneth H. Blanchard, johtajuusasiantuntija.

 

3)Kolmas askel on vaikuttaminen.

Tiedolla johtaminen tarkoittaa juuri sitä, että olemassa olevaa tietoa hyödynnetään. Tietoa punnitaan, peilataan ja verrataan. Vaikutuksia arvioidaan ja lopulta pyritään tekemään objektiivisesti se paras päätös. Onkohan tämä juuri sitä mitä Nyt Ry pyrkii tekemään?

Tapasimme muutama viikko takaperin Tampereen yliopiston sosiologian apulaisprofessori Eeva Luhtakallion ja keskustelimme muun muassa kansalaisten osallisuuden edistämisestä, Electoratesta yhtenä osallisuuden keinona ja ongelmista miten nykyiset valtarakenteet kenties hankaloittavat kansalaisten osallisuutta. Oli hienoa kuulla tutkijan ajatuksia Electoraten mahdollisuuksista, ja ideoista kuinka voisimme entisestään lisätä kuntalaisten mielipiteiden ja ajatusten kuulumista!

Parhaita päätöksiä ovat ne, joiden takana on suurin mahdollinen tieto ja ymmärrys.

-Eeva Luhtakallio, Sosiologian apulaisprofessori TY.

 

Toivottavasti Nyt Ry ja yleisesti demokratian muutokseta keskustellaan tulevaisuudessa enemmän.

Elämme jännittäviä aikoja.  Haluamme ilolla  todeta että hankkeemme etenee ja voi hyvin sekä uskallamme todeta että isompi alueellinen Electoraten testi on tulossa.

 

Pentaleapin porukka haluaa nyt yhdessä toivottaa, että nauttikaa keväästä ja hiljalleen alkavasta kesästä kunnolla!

Nyt ry, Electorate kahvilla, demokratiatinder, electorate-app

Sorry, the comment form is closed at this time.